Pääskysestä ei päivääkään - kesän ensimmäinen retki

Mistä tietää vuodenajan vaihtuneen? Termisiä vuodenaikoja on Suomessa määritelmällisesti neljä, ja ne on sidottu lämpötilan vaihteluun. Terminen kesä on silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy +10 asteen yläpuolella. Tänä vuonna terminen talvi meinasi jäädä kokonaan välistä - miten silloin olisi määritelty kevät?

Pohjoisessa vuodenaikoja sanotaan olevan kahdeksan, mikä tuntuu minusta hyvinkin osuvalta. Tykkään puhua esimerkiksi pelkän kesän lisäksi myös kevätkesästä ja syyskesästä. Varsinaissuomalainen kevät on perinteisesti pitkä ja rönsyilevä aina maaliskuun lumista toukokuun heräävään vihreyteen, ja siinä käydään selkeästi läpi kevättalven vaihtuminen kevään kautta kevätkesään.

Vanhan kansan sananlasku ennustaa kesän saapumista muuttolinnuista: "Kuu kiurusta kesään. Puoli kuuta peipposesta. Västäräkistä vähäsen. Pääskysestä ei päivääkään."

Ilmaston lämpenemisen myötä värssy ei tietenkään pidä enää paikkaansa - jos on ylipäätään koskaan pitänytkään. Nostalgisuudessaan siinä on kuitenkin jotain perin tunnelmallista, mikä saa minut muistelemaan sitä joka kevät, ja tarjoaahan se huumoriarvoa vaikkapa helmikuisille kiuruhavainnoille.

Pääskyt ovat minulle kuitenkin alkavan kevätkesän merkki, vaikka ensimmäiset saapuisivatkin jo huhtikuun lopulla. Kun tähyää heleän vihreiden koivunlatvusten ohi siniselle taivaalle ja näkee pääskysten viilettävän siellä, tuntee vahvasti kesän tekevän tuloaan.

Tänä vuonna pääskyhavaintoja alkoi kantautua tietooni jo huhtikuun alkupuolella, mutta itse pääsin näkemään ensimmäiset pääskyni vasta vapun jälkeen. Sitä ennen en ollut tullut vielä käyneeksi pääskyisällä hetkellä pääskyisällä paikalla, mutta kun toukokuun kolmantena päivänä heti pahimman huimausvaiheen loputtua suuntasimme Halikonlahdelle, tiesin että vastassa olisi melko varmasti pääskyjä.

Saavuimme iltakuuden jälkeen kohteelle, jätimme auton tällä kertaa timalitornin parkkipaikalle ja lähdimme kulkemaan koko pitkää kierrosta puhdistamon vanhojen altaiden ympäri vastapäivään. Heti alkuun meitä tervehti monisatapäisen naurulokkilauman elämäniloinen mekastus, ja pian löysimme joukosta myös harvinaisempia, veikeän näköisiä pikkulokkeja.

En ollut vähään aikaan kulkenut tätä reittiä, joten vasta nyt pääsin tutustumaan esteettömäksi kunnostettuun polkuun, joka vie yhden altaan ympäri. Leveää tasaista hiekkapolkua oli hyvä lampsia menemään, ja varmaan siinä olisi ihan mukavaa edetä muinkin neuvoin. Koivikko muodosti kauniin käytävän. Rentukan keltaiset kukat loistivat rannassa. Oli lämmin, vaikka aurinko pysyi piilossa pilvien takana.

Rastaat, peipot ja tiklit lauloivat iloisesti. Yhtäkkiä joukosta erottui pajulinnun hento säe. Pysähdyin kuuntelemaan ilahtuneena. Pajulintu on minusta myös kesän merkki. Siinä missä vaikkapa kevättalvella laulunsa aloittava mustarastas ja maaliskuussa ilmestyvä peippo ovat kevään airuita, niin huhti-toukokuun vaihteessa äänimaisemaan liittyvä pajulinnun haikea laulu kertoo, että kesä on jo nurkan takana.

Kun polku kääntyi altaiden väliselle penkereelle, me siirryimme jatkamaan kierrostamme autotien toiselle puolelle kevyen liikenteen väylälle, mistä tähyilimme Uskelanjoen suiston, rannan heinikkojoutomaan ja sen takana alkavan metsänreunan lintuja. Harmaahaikara lensi ylitsemme. Fasaanipariskunta kaahotti tien yli. Useampia yksittäisiä fasaanikukkoja näkyi hiippailemassa heinikossa, ja kiekaisuja kuului vähän väliä. Halikko on fasaanimesta.

Altaiden itäpuoliselle tielle käännyttyämme hipsimme kulkemaan vähäksi matkaa pusikkoisen rantapenkan pikkupolkua. Huomasimme koivujen avanneen lehtensä jo parhaimmillaan parin sentin mittaisiksi. Aurinko alkoi juuri sopivasti paistaa pilvien lomasta, ja saimme ihastella koivujen tuoretta vihreyttä ilta-auringon lämpimässä valossa - maailman kauneimpia värisävyjä. Tiltaltti lauloi jossain etäällä.

Rantapenkalla löysin kaukoputkeen vähän harvinaisempia vesilintuja: harmaasorsia ja punasotkia. Ohitsemme ui sinisorsaemo varmaan kymmenen untuvikon kanssa. En muista ikinä nähneeni sorsapoikuetta näin varhain!

Sitten havaitsimme pääskyt, jotka viilettivät ympäriinsä veden yllä. Kaikkia niitä emme onnistuneet seuraamaan kaukoputkella niin, että lajin olisi saanut määritettyä, mutta ainakin kymmenisen haarapääskyä näimme. Pääskyt, koivunlehdet, sorsanpoikaset, pajulinnun laulu ja pehmoisen lämmin sää loivat yhdessä sellaisen kevätkesän tunnelman, että totesin meidän olevan nyt ilmiselvästi kesän ensimmäisellä retkellä. 

Kesäfiiliksestä riemastuneina marssimme reippaasti eteenpäin kohti Halikonlahden uudempaa lintutornia, niin kutsuttua staijitornia, joka on tämän kohteen torneista suosikkini. En niinkään tykkää vanhasta timalitornista, sillä se on pelottava huojuva hökötys, jossa on portaiden sijaan epämääräiset tikkaat. Staijitorni on hyväkuntoinen ja vakaa, ja siinä on mukavat portaatkin.

Tiirailimme tornilta lahden rannan lintupaljoutta. Lukuisia eri vikloja näkyi. Taveja oli kymmenittäin, ja myös kuusi viehkeää jouhisorsaa sekä pari harmaasorsaa kellui aalloilla. Kottaraisia ja töyhtöhyyppiä pyöri rantaniityllä. Pikkutylli piipersi ympäriinsä. Kaksi ristisorsaa seisoi vesirajassa veistoksellisen kauniina. Lukuisat suokukot pörhistelivät menemään. Lietteillä käppäili myös meriharakoita ja pikkukuovi. Keltavästäräkki piipahti tornin luona.

Lähdimme puoli yhdeksän aikaan tornilta jatkamaan kierrosta kohti parkkipaikkaa, kun huomasimme olleemme retkellä huomattavasti pidempään kuin olimme alun perin olleet aikeissa. Kyllähän siinä kolmen kilometrin kierrokseen saa käytettyä aikaa, kun jatkuvasti pysähtelee katsomaan ja kuuntelemaan. Halikonlahti on paikka, jossa ei tule tylsää.

Iltamme jatkui vielä Lohjalle, missä pysähdyimme Savijärvelle kuuntelemaan yön ääniä. Pimeyden kätköistä kantautui kaulushaikaran kumea puhaltelu, taivaanvuohen tunnelmallinen mäkätys, lehtokurpan kurpottelu sekä laulujoutsenten rauhallinen jutustelu. Yö oli lämmin ja sumuinen ja tuoksui jo aika kesäiseltä.

No, tämän retken jälkeen on kyllä saatu taas jo yöpakkasta ja viileämpiä päiviä, mutta luonto jatkaa vihertymistään ja pajulinnut laulavat jo lähimetsässämmekin. Keikutaan kevään ja kevätkesän rajalla.