Hieno heinätavi kiikarissa

Rakastan luonnossa olemista ja etenkin lintujen havainnointia, ihan vain niiden tavallisen elämän tarkkailemista. Se yksinään riittää yleensä syyksi lähteä ulos, ja ilahdun kovasti jo tavan varpusista ja variksista. Mutta on minulla kuitenkin erityisiä suosikkejakin, sellaisia fanituksen kohteita, jotka herättävät suuria tunteita ja saavat vipinää kinttuihin. Näitä ovat muun muassa eräät sellaiset suomalaiset pesimälajit, jotka ovat harvalukuisia tai muuten vaikeammin havaittavia ja myös jollain selittämättömällä tavalla poikkeuksellisen hienoja ja kiehtovia. Yksi sellainen on heinätavi.

Savijärven lintutorni, josta käsin saattaa nähdä heinätaveja tai sitten ei

 

Pakko nähdä heinätavi

 

Jostain syystä Suomen harvinaisemmista sorsista juuri heinätavi tuntuu jotenkin erityisen hienolta. Se ei ehkä ole korein eikä värikkäin, mutta se on aivan erinomaisen tyylikäs, persoonallisen näköinen otus. Heinätavi on Suomessa uhanalainen laji, jonka kanta on taantunut viime vuosina. Pesiviä pareja on avioitu olevan tuhannesta kahteentuhanteen. Laji on pesimäympäristönsä suhteen vaativa, eikä viihdy millä tahansa rannalla.

 

Minun kaltaiseni retkeilijä, joka vierailee lintukosteikoilla säännöllisessi muttei mitenkään viikoittaisesti, eikä käy kovin monilla erilaisilla paikoilla, näkee joka vuosi varmuudella massoittain värikkäitä sinisorsia ja veikeitä pieniä taveja, paljon söpöjä vaaleanpunertavia haapanoita, jonkin verran erikoisia lapasorsia ja pompöösejä jouhisorsia sekä jokusen fiinin harmaasorsankin, mutta heinätavia ei ehkä laisinkaan. Se on yleisempi kuin harmaasorsa, mutta arkana ja piilottelevana lajina vaikeasti havaittava.

 

Koska heinätavia ei välttämättä osu kohdalle, vaikka kävisi useastikin sopivalla kosteikolla, pitää aina mennä vielä uudestaan ja uudestaan yrittämään onneaan. Ehkä sitten se muiden lintuharrastajien havaitsema lähiseudun heinätavipari olisi esillä juuri silloin, kun minä saavun paikalle, tai ehkä sitten siellä, missä kaverini niitä aina ennen ovat nähneet, sattuu näkymään yksi tänäkin vuonna, tai edes kuulumaan, sekin olisi hienoa. Heinätavi on paitsi hauskan näköinen myös hauskan kuuloinen. (Ylellä on hyvä video siitä!)

 

Vaikka muuten fiilis sattuisi vapaapäivänä olemaan vähän fletku, eikä viitsisi tehdä mitään, lojuisi vain mieluiten sohvalla, niin siitä saa kyllä ihmeellisesti motivaatiota lähteä ulos, kun muistaa, että hei, enpä olekaan nähnyt heinätavia vielä tänä vuonna, eikä retkeilyyn soveltuvaa vapaata aikaa ole ikinä turhan paljon. Tai jos mietitään kavereitten kanssa, että mitäpä sitä tekisi, ja päädytään käväisemään vähän luonnossa, niin helposti suunnitelmaa lähtee viemään suuntaan: kierretään koko päivä lintupaikkoja, kunnes löydetään heinätavi!

 

Toukokuinen retkipäivä Länsi-Uudenmaan lintupaikoilla

 

Tänä vuonna ehdittiin toukokuun lopulle asti ennen kuin minä näin heinätavin, enkä sen jälkeen olekaan kohdannut enää uudestaan. Kaikki muut Suomessa pesivät sorsat, harmaasorsakin, oli siinä vaiheessa jo tullut havaittua useaan kertaan. Niinkin läheltä kuin Raisionlahdelta oli toki ilmoitettu havaintoja yhdestä parista, joka ilmeisesti oli asettunut sinne kodiksi, mutta en ollut onnistunut yhyttämään niitä. Piti lähteä Inkooseen asti ennen kuin sattumalta kohtasin vuoden ensimmäisen heinätavini.

 

Lämpimänä muutta tuulisena toukokun loppupuolen lauantaina minä ja Krotti karautimme Lohjan suuntaan retkelle. Heti menomatkalla sattui jo yksi jännittävä lintutilanne, kun näimme Saukkolan kohdalla taivaalla kaartelevan suuren vaalean linnun, joka toi mieleen kattohaikaran - niitä olikin nähty täällä päin viime päivinä. Krotti jarrutti nopeasti tien sivuun ja minä rynnin ulos autosta kiikaroimaan kaartelijaa vain todetakseni sen kurjeksi. Miten kurki saattoikin näyttää hetken aikaa niin paljon kattohaikaralta!

 

Haimme Lohjalta kyytiin toveri Römmen, jonka ranne oli juuri murtunut pyöräilyonnettomuudessa, joten ilman kyytiä hän ei olisikaan sitten voinut juuri retkeillä muuten kuin lähiseuduilla kävellen. Kurja tilanne, etenkin näin toukokuussa. Kuitenkin, kuten viime vuonna minun kämmenmurtumani kohdalla oli havaittu, pakettikäsi ei välttämättä ole suoranainen este lintutorniretkeilylle, jos vain saa autokyydin kohteelle. Niinpä lähdimme kokeilemaan, miten homma sujuisi.

Olimme sopineet, että menemme aluksi vain Siuntioon hengailemaan Tjusträskin lintutorniin ja teemme siellä mahdolliset jatkosuunnitelmat päivälle. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Tuuli vähän haittasi äänien kuuntelua, mutta erotimme ainakin ruokokerttusen, satakielen ja punavarpusen laulut. Kaulushaikara tuuttaili pulloonpuhallusääntään. Hiirihaukka lensi ohitse. Kottaraiset käyskentelivät nurmikolla. Kun suunnittelimme retken jatkoa, heinätavin näkeminen nousi tietysti agendalle.

 

Tjusträskin lintutorni

 

Päätimme lähteä seikkailemaan Inkoon suuntaan Kopparnäs-Störsvkin alueelle. Ensimmäinen pysähdys siellä oli Långvassfjärdenin lintutorni, joka tunnetaan ilmeisesti myös lempinimellä Kopli. Jätimme auton tien varteen levikkeelle. Astuimme hakametsään sähköaidan portista ja kuljimme kukkivan kalliokedon poikki lepikon takana rantaniityllä seisovalle lintutornille. Niitty tulvii ajoittain, jolloin tornille vievä betonipalkkisilta voi myös jäädä veden alle. Nyt isoimman kevättulvan aika oli jo ohi.

 

Rantaniityllä, ruovikkoisella lahdella ja metsän laidoilla riitti havainnoitavaa. Harmaahaikaroita näkyi siellä täällä. Ruskosuohaukka saalisti ruovikon yllä. Kalasääski kierteli kauempana meren suunnalla. Metsän reunassa puun oksalla päivysti nuolihaukka. Pääskyt viuhuivat ympäriinsä. Sini- ja lapasorsat käyskentelivät niityn tulvaisemmassa osassa poikasineen. Niityllä näkyi myös töyhtöhyyppiä ja liro.

Yhtäkkiä aivan ruovikon rajassa, laidunniityn aidan luona, korkean heinikon seassa vilahti oudomman näköinen sorsa. Punertavan ruskea, valkokuvioinen pää nousi esiin heinikosta, vilkuili ympärilleen ja katosi. Sehän oli heinätavi! Komea juhlapukuinen koiras ei kuitenkaan tullut enää uudestaan esiin paremmin nähtäville. Sen sijaan löysimme heinätavinaaraan, joka ilmestyi välillä näkyviin kasvillisuuden seasta - ja sen perässä piipersi varmaan kymmenen untuvikkoa. En tiedä, saattoivatko ne mitenkään olla kaikki saman emon poikasia vai oliko joukkoon eksynyt muitakin, mutta näky oli joka tapauksessa ihastuttava. 

 

Långvassfjärden

 

Riemukkaina jatkoimme matkaa Kopparnäsin rantakallioille kokkailemaan evästä retkikeittimellä. Asetuimme Rävbergetille, missä saatoimme samalla katsella merilintuja. Tuuli tuiversi. Haahkoja näkyi muutama kymmenen. Allejakin oli. Yhdellä luodolla möllötti pieni tumma hahmo, joka näytti aivan pää siiven alla nukkuvalta riskilältä, mutta liikkumattomasta möhkäleestä oli vaikea sanoa lopulta, oliko se lintu ollenkaan. (Mysteeri ratkesikin vasta seuraavalla retkellä, kun möhkäle oli kadonnut. Se oli riskilä.)

Alkoi olla ilta, kun siirryimme vielä Lohjalle päivän viimeiselle varsinaiselle retkikohteelle Savijärven lintutornille. Savijärvi on pitkulainen, pieni, matala ja reheväkasvuinen plutakko, ja sen rantaniityt myös tulvivat keväisin. Täälläkin lintutorni sijaitsee laitumella, jolle kuljetaan sähköaidan portista. Onneksi naudat olivat kaukana - pelkään isoja eläimiä, ja kerran aiemmin täällä jouduin tekemisiin niiden kanssa.

 

Kuulimme heti saapuessamme pensastaskun mukavan laulun ja löysimme linnun istumasta aidan tolpalta. Myö satakieli ja ruokokerttunen lauloivat kauempana. Taivaanvuohi mäkätteli ja kitisteli. Kaulushaikara tuuttaili. Rannassa kuljeskeli kanadanhanhia poikasineen. Muutama kurki piileksi ruovikossa. Vastarannan metsästä ilmestyi yllättäen kookas hirvi, jota seurasi honkelo vasa, ja saimme hetken tarkkailla niiden kulkua.

Järven heinikkoisessa luoteispäädyssä on kuulemma usein oleillut heinätaveja, ja viime vuonna minäkin näin niitä siellä. Tänään olimme onneksemme löytäneet jo yhden heinätaviperheen, joten emme enää epätoivoissamme odottaneet, mutta tuumimme kyllä, että olisi mukavaa nähdä juhlapukuinen koiras vielä kunnolla. No, eipä aikaakaan, kun järven poikki lensikin yksi heinätavikoiras ja vieläpä kovasti äännellen. Auringonlaskun lämpimässä valossa se näytti todella kauniilta, mutta emme päässeet katselemaan sitä kovin montaa sekuntia, sillä se laskeutui piiloon - juuri sinne järven päädyn heinätaviheinikkoon.

Savijärvi

 

Nopeasti mutta näyttävästi ohi lentänyt heinätavikoiras oli hyvä lopetus tälle päivälle. Auringonlaskun hehku hiipui. Illan hämärä tiheni. Kävimme vielä pienellä metsäkävelyllä läheisellä rinteellä, mistä näkee myös Savijärven kosteikolle. Käki kukkui. Lehtokurpat lentelivät soidinlentoaan metsän yllä kurpotellen. Valkohäntäpeura näkyi pellolla kuljeskelemassa. Kaulushaikaran ja taivaanvuohen äänet kantautuivat tännekin. Hyttyset inisivät.

Kotimatkalla minä ja Krotti pysähdyimme vielä yöpimeällä Salossa Aneriojärven kohdalla kuuntelemaan lintuja, mutta satakielten äänekkään laulun takaa ei juuri erottanut muuta kuin taivaanvuohen mäkätyksen. Toisen pysähdyksen pidimme vielä Kaarinassa Piikkiönlahden jätevedenpuhdistamolla. Siellä kuulimmekin aivan odottamatta pensassirkkalinnun sirinän. Oi, mikä loistava linturetkipäivä yön viimeistä havaintoa myöten!

 

 

 Suojellaan uhanalaiset lajit

Nyt sorsanmetsästyskausi on käynnissä. Vaikka heinätavi on uhanalainen, vaarantuneeksi luokiteltu laji, se lukeutuu kuitenkin riistalintuihin ja sitä saa ampua. Kun laji luokitellaan uhanalaiseksi, sen suojelua tulisi tehostaa, jottei se katoa kokonaan maastamme tai pahimmillaan koko maailmasta. Suomessa on kuitenkin edelleen laillista metsästää monia uhanalaisia lajeja.

 

Onneksi vireillä on kansalaisaloite, jolla pyritään lisäämään metsästyslakiin velvoite rauhoittaa uhanalaisiksi luokitellut lajit. Jos lajin kanta runsastuu suojelun myötä, sitä voitaisiin taas alkaa metsästää. Olisi myös riistaväen etu, että suomalaisten riistalajien kannat pysyisivät vahvoina. Minä allekirjoitin aloitteen. Toivottavasti se menee läpi ja uhanalaiset saadaan rauhoitettua. 

 

Aloitetta uhanalaisten lajien metsästyksen kieltämiseksi voi kannattaa sähköisessä kansalaisaloitepalvelussa vielä helmikuulle asti.

Lähteet: Lintuatlas, BirdLife Suomi, Riistakeskus