Metsä, joka ei ole metsä

Moni retkeilijä keskittää liikkumisensa kansallispuistoihin ja muille suojelualueille. Se onkin hyvin perusteltua. Jos haluaa luontoon, kannattaa mennä jonnekin, missä siitä varmasti pääsee täysillä nauttimaan. Suojelualueiden ulkopuolella Suomi näyttäytyy paikoin hyvin erilaisena kuin kansallispuistojen kauniissa maisemissa. Talousmetsät eivät aina ole metsiä ollenkaan. Vaikka kartan mukaan seisoisi keskellä metsää, todellisuudessa ympärillä saattaa olla hakkuuaukko tai istutettu taimikko.

Minä retkeilen paljon muuallakin kuin suojelualueilla. Oikeastaan suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani kuljekselin tavallisissa talousmetsissä, ja minulle tulivat tutuksi suomalaisten metsien ja "metsänhoidon" monet kasvot - taimiryteiköt, hakkuuaukot ja ojitukset. Siltikin onnistuin tänä syksynä eksymään sellaiseen metsänhoidolliseen maisemaan, joka oli minulle aivan uudenlainen elämys.

 

 

Eräällä iltakävelyllä Raisiossa Haunisten altaan ympäristössä lähdimme seikkailemaan sivupoluille etsien hyviä sienestysmaastoja. Haunisiin on rakennettu hiljattain frisbeegolfrata, joka on tehnyt muun ulkoilun maastossa vaikeaksi - aina saa pelätä, saako kiekon päähän, tai tuleeko vihainen frisbeegolfaaja huutamaan, kun joku pahaa-aavistamaton eksyy vahingossa reitille. Niinpä piti etsiytyä uusiin, vieraisiin suuntiin hakemaan sienestämiseen sopivia alueita.

Seikkaillessamme sivupoluilla harhauduimme mitä erikoisimman näköiseen paikkaan. Ensin tavallinen risukkoinen lenkkipolunreunametsikkö vaihtui pienen ojan jälkeen hyvin yksitoikkoiseen istutuskoivikkoon. Kaikki puut olivat saman ikäisiä ja kokoisia ja seisoivat viivasuorina rivistöinä tasaisin muutaman metrin välein.

 

Maisema ympärillämme oli yhtä mustavalkoisten koivunrunkojen vilinää, kunnes koivikko päättyi kuin seinään sankan kuusikon reunaan. Kuusikon ja koivikon raja oli kuin laserilla vedetty. Kun siirryimme valoisasta koivikosta kuusikon hämärään, tuntui kuin olisi astunut jonkinlaisesta erikoisesta huoneesta suoraan seinän läpi johonkin vähän aavemaiseen ja pelottavan tuntuiseen paikkaan.

 

 

Kuuset olivat myös tasaisiksi suoriksi riveiksi istutettuja ja keskenään saman ikäisiä. Edettyämme riittävän kauas koivikon reunasta näimme vain joka suunnassa toistensa näköisiä kuusia. Maa oli tasaisen paksun neulasmaton peittämä. Kuusten juurella ei kasvanut muuta kuin laikuittain ohutta sammalta. Edes muurahaisia ei näkynyt. Ainoa ääni oli Turun ohikulkutieltä kantautuva liikenteen taustakumu. Synkkä, monotoninen näkymä oli kuin kummallinen elokuvalavaste, outo ja epäluonnollinen.

Se ei näyttänyt oikeastaan metsältä ollenkaan. Olimme löytäneet todellisen puupellon, ja ihmettelin, miten en ollut ikinä ennen päätynyt vastaavanlaiseen paikkaan. Kaikki aiemmin käymäni monokulttuuri-istutusmetsät olivat olleet sen verran varttuneempia, että joukkoon oli ehtinyt ilmaantua muitakin elämän muotoja kuin ihmisen sinne sijoittamaa puulajia, mutta tämä istutus oli sen verran nuori, ettei mitään muuta ollut vielä onnistunut ujuttautumaan sekaan. 

 

Kuljeskeltuamme hetken ympäriinsä kuusikon hämyssä löysimme yllättäen sieniä. Keräsimme pari kuusenleppärouskua ja jätimme sijoilleen muutaman mysteeriksi jääneen sienen. Tällaisessa maisemassa sienet näyttivät jotenkin eksyneiltä, ikään kuin ne olisivat väärässä paikassa - tai kuin ne olisivat elokuvalavasteeksi rakennettuun tekometsään aseteltuja tekosieniä.

 

 

Kummallisen kuusikon keskellä seistessä tuntui, kuin se jatkuisi joka suuntaan loputtomiin. Mihin tahansa katsoi, suorat kuusirivit venyivät silmän kantamattomiin. Kuitenkin kuusikon läpi käveli varsin nopeasti. Vain parissa minuutissa olimme jo sen toisella puolella. Se päättyi yhtä töksähtäen kuin alkoikin. Tulimme ulos sen synkästä seinämästä ojalle, jonka jälkeen edessä avautui taas tavallinen, harvakasvuinen, valoisa sekametsä.  

Jatkoimme sienten etsintää mukavan normaalin ja tutun tuntuisen sekametsän puolella, mutta ajatukseni jäivät kiertelemään outoon kuusikkoon. "On hyvä osata erottaa toisistaan metsät ja sellaiset paikat, joissa kasvaa paljon puita" on sanonta, jonka opin joskus osallistuessani Luonto-Liiton toimintaan. Nyt olimme tainneet juuri löytää metsän sijasta sellaisen paikan, jossa vain kasvaa paljon puita.