Pimeä vuodenaika - uneliaisuuden ja levon aika

Viileässä, kosteassa, pilvisen harmaassa ja hämyisessä syysluonnossa kuljeskellessa on hyvä olla. Aistit saavat levätä - on niin vähän ääntä ja liikettä, niin vähän väriä. Sää ei hiosta reippaillessa. Pieniin yksityiskohtiin tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota, pysähtyneeksi, kun ei ole mitään sen suurempaakaan havainnoitavaa. Loppusyksyn ja alkutalven harmaudessa on helppo löytää tyyneyttä ja seesteisyyttä, hötkyilemätöntä, raukeaa läsnäolon tunnetta, jonka saattaa hukata kesän sykkeessä.

 

 

Onhan se toki vähän lannistavaakin, kun vain viilenee, pimenee ja kelit käyvät vaikeiksi. Ei kai se ole ihmiselle luonnostaan helppoa, trooppiselle eläimelle, sietää sellaista. En tiedä, mikä on saanut minut pitämään siitä, mutta vastaus piilee luontoharrastuksessa ja fiilistelyn voimassa. Luonnossa kaikelle on aikansa, myös tälle synkälle vaiheelle. 

 

Vuodenkierrossa on jotain samaa kuin vuorokauden ajoissa. Vilkkaan, valoisan, toimeliaan päivän jälkeen on aika rauhoittua illan hämärässä ja painua nukkumaan yöksi. On ihan luonnollista, että talven pimeys tekee raukeaksi. Ei ole pakko esittää, ettei väsyttäisi. Ihminen saa kokea uneliaisuutta silloin, kun luonnostaan väsyttää. Nyt on lupa olla vähän hidas, tehdä vähemmän asioita, viettää enemmän aikaa ihan vain oleillen.

 

Ihmisessä ei ole mitään vikaa, jos pimeä vuodenaika väsyttää. Yhteiskunnassa on vikaa, kun se ei hyväksy sitä. Miksi kaikki isot deadlinet ovat juuri joulun alla? Miksi työtahtia pitää kiristää loppuvuotta kohti - voisiko tulostavoitteisiin kiirehtimisen tehdä mihin tahansa muuhun aikaan vuodesta? Voisiko projektit suunnitella päättymään vaikka kesään? (Tiedän, että nykyisen talousjärjestelmämme keskellä tällaiset ajatukset nähdään idealistisina ja jopa toteutuskelvottomina, mutta ei sen olisi mikään pakko olla niin.) 

 

Sitten kun vielä väsymyksen ja masentuneisuuden päälle aletaan myydä pelastukseksi kaiken maailman työläitä ja jopa kalliita ratkaisuja, ei ihme, että masentaa vielä enemmän. "Kaamosmasennustakin" pitäisi jotenkin suorittaa. Eikö voisi vain myöntää, että nyt väsyttää, otan vähän rennommin? 

 

 

Minä pärjään tämän vuodenajan kanssa, koska oikeastaan rakastan sitä. On kuitenkin ihan okei olla rakastamatta sitä. Näkisin niin, että tärkeintä on hyväksyä se. Tämä aika tulee Suomessa kuitenkin joka vuosi, ja sen kanssa pitää elää. (Niin ja jos sitä ei vain yksinkertaisesti millään siedä, voi myös vakavissaan miettiä, kannattaisiko lähteä Suomesta. Se että on syntynyt täällä, ei aina tarkoita, että täällä olisi välttämättä pakko viettää koko elämänsä.) 

 

Luonnossa kaikki on minusta omalla tavallaan kiehtovaa ja ihmeellistä, myös tämä vuodenaika ilmiöineen. Loppusyksyn edetessä kohti vesisaderannikon pimeää talvea, tuntuu helposti, ettei ole enää mitään syytä lähteä ulos - sinne pimeään ja märkään. Jos vain jaksaa lähteä, voi kuitenkin huomata, ettei kaikki ole väritöntä ja elotonta. 

 

Metsässä sammaleet ja jäkälät loistavat värikkäinä pilvisessäkin säässä. Niiden värien ja muotojen ääreen on hyvä pysähtyä. Lumen tuloon asti voi sienestää. Suomessa talvehtivien lintujen äänet havaitsee helpommin, ja niiden läsnäoloon kiinnittää enemmän huomiota, kun ympäröivä äänimaisema on hiljainen. Mustarastas saattaa ilahduttaa laulullaan talvellakin. Vaeltavat marjalinnut saapuvat pihlajamarjojen ääreen, ja niiden äänekäs ja touhukas meininki tuo vilskettä pysähtyneisyyden keskelle. 

 

Kun ilta pimenee, on mukavaa istua nuotion valossa ja lämmössä. Myös tyypillisemmin kevään ääniin kuuluvia pöllöjen huhuilua voi kuulla yöllä ja teerien pulinaa aamun koitteessa. Lämmenneet talvet ovat tuoneet sellaisen oudon mutta käytännössä ihan mukavan ilmiön, että talviretkeilyvarusteettomanakin pystyy talviretkeilemään. Kunnon pakkasia ei välttämättä tule ennen vuodenvaihdetta, joten koko alkutalvi voi olla hyvää telttaretkeilyaikaa sillekin, joka ei ole omista talvimakuupussia.

 

 

En minäkään tietenkään jaksa loputtomiin rakastaa marraskuuta, jos se jatkuu helmikuuhun asti, kuten viime talvena. Silloin ei pitäisi enää olla vesisadetta, vaan keväthankia. Ennen lumentuloa on kuitenkin aika fiilistellä luonnon synkkää ja raukeaa tunnelmaa. Jos ulos lähteminen ei inspiroi, myös sohva, sänky, kirja, peitto, musiikki, glögi, tee, kaakao ja nokoset ovat ihan kelpo vaihtoehtoja.