Syksyn retkipäiväkirja

Olen ennättänyt syksyn aikana retkeillä mukavan paljon, etenkin lintupaikoilla. Pieniä piipahduksia ja päiväretkiä on kertynyt, mutta yhtään telttayötä tai muuten pidempää retkeä en kuitenkaan ole ehtinyt tekemään. Muutamasta tämän syksyn pikkuretkestä olenkin jo kirjoittanut, mutta kuten keväälläkin, nyt on vuorossa retkipäiväkirjakooste niistä retkistä, jotka vielä eivät ole olleet esillä.

Teijon kansallispuisto

Kahlaajia ja ukkosta Halikonlahdella

Syyskuun alussa, alkavan syksyisissä tunnelmissa menimme Halikonlahdelle katsomaan, olisiko syysmuuttavia kahlaajia vielä paikalla. Kesällä linturetket olivat jääneet muiden rientojen myötä vähiin, enkä ollut ehtinyt tehdä yhtäkään retkeä hyville kahlaajalietteille parhaaseen havainnointiaikaan. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Halikonlahti on kahlaajalintujen lisäksi syksyisin myös aivan erityisesti hanhien suosiossa. Syksyn mittaan sinne kertyy tuhansittain hanhia, ja jo nyt paikalla oli ainakin 1500 merihanhea ja 500 valkoposkihanhea. Myös sekalaisia sorsia oli runsaasti, mutta koska alkuillan vastavalo lahdelta lintutornille päin oli voimakas, suurin osa sorsista jäi tarkemmin määrittämättä. 

Sorsa- ja hanhivilinän seassa rannalla piipersi iloksemme myös joitain kahlaajia. Suokukkojen ja tyllin lisäksi näkyi pari sirriä, mutta ne pysyivät tiukasti vesirajassa, missä niistä oli vaikea ottaa selvää vastavalon ja veden välkehdinnän takia. Pian tarkkailuteknisesti hieman paremmalle sijainnille laskeutui lisää sirrejä. Ne pysyivät paikalla vain hetken ennen kuin lähtivät jatkamaan matkaansa, mutta määritimme joukosta kolmen suosirrin lisäksi myös kaksi jänkäsirriäistä.

Retken lintuhavainnoista jäivät mieleen myös syksyn viimeiset haarapääskyt, joita kierteli parisenkymmentä yksilöä ruovikon yllä, sekä lukuisat fasaanit. Retki myös päättyi yllättäen ukkosmyrskyyn. Saapuessamme oli ollut puolipilvistä, hieman sadetta enteilevää, ja tornilla seistessämme kastuimmekin sitten kevyessä sateessa. Yhtäkkiä tuuli ja sade voimistuivat, synkkä pilvimassa lipui yllemme, salama välähti ja ukkonen jyrähti. Lähdimme kiireesti takaisin autolle!

Halikonlahti

Kaksi kertaa Sahajärven kierroksella

Sekä syys- että lokakuussa tuli käytyä Teijon kansallispuistossa. Molemmilla kerroilla käveltiin Sahajärven kierrosta - mutta ei koko reittiä, vaan vain pätkä siitä, ja siksi myös vähän matkaa tienreunaa. Lyhenevinä syksyn iltoina ei ihan ehdi kiertää koko 8,8 kilometrin lenkkiä, eikä välttämättä edes suhata edestakaisin väliä Nenustannummelta Laviakalliolle, joten voidaksemme kulkea tämän sienestyksen kannalta kiinnostavan reittiosuuden päätimme, että kävelemme parin kilsan siirtymämatkan tylsästi tienreunaa.

Ensimmäisellä kerralla aloitimme retken Nenustannummen parkkipaikalta, mistä kävelimme Sahajärven kierrosta seuraillen Laviakallion parkkipaikalle metsän parhaat sienipaikat tarkastaen. Oli kuitenkin melko kuivaa, ja monia herkkutatteja vaivasi myös tatinriesa. Saimme joka tapauksessa ihan riittävästi saalista etenkin vaaleaorakkaista.

 

Hurjasti harvinaistunut hömötiainen ilahdutti meitä ilmaantumalla polun varteen kuuluttamaan itsestään. Havaitsimme myös useampia töyhtö- ja kuusitiaisia sekä hippiäisiä, ja yli lensi äänestä päätellen pari muuttavaa kulorastasta sekä lukuisia punakylkirastaita. Auringonlasku kultasi Laviakallion väkkyrämännyt. Illan hämärtyessä kävelimme sitten Laviakallion parkkipaikalta tienvartta takaisin automme luokse Nenustannummeen.

 

Laviakallio, Teijon kansallispuisto

Seuraavalla Teijon-retkellämme lokakuun alun sunnuntai-iltapäivänä jätimme auton vuorostaan Laviakallion parkkipaikalle, mistä kävelimme heti retken alkajaisiksi tienvartta Nenustannummelle. Siellä kohtasimme koko viikonlopuksi Teijoon vaeltamaan tulleen ystävämme, jonka seuraksi olimme lupautuneet tälle etapille ja iltanuotiolle. 

 

Kävelimme yhdessä saman tutun reitin kuin viime kerrallakin kallioiden yli, kuusikkopainanteiden läpi ja kauniiden suo- ja järvimaisemien ohi. Käpytikkoja oli liikkeellä runsaasti - havaitsimme patikan aikana kymmenisen yksilöä. Hömötiainen kuului taas. Sieniä löytyi jälleen ihan mukavasti.

Patikan päätteeksi saavuimme Kalasuntin laavulle, jonka luona telttailualueella vaeltajatoverimme aikoi yöpyä. Paikka on saaressa, ja sinne saavutaan köysilossilla järven poikki. Vaikka sää oli lämmin, kymmenisen astetta plussalla, oli järvivesi tietysti kylmää, ja sormet palelivat lossimatkan aikana köyttä kiskoessa. Muita retkeilijöitä oli jo leiriytyneenä pitkin saarta, mutta sopiva paikka teltalle löytyi vielä, ja laavulla oli hyvin tilaa istahtaa nuotion ääreen kokkailemaan päivällistä ja lämmittelemään. 

Iltahetki nuotiolla oli mukava ja auringonlasku kaunis. Päivälliseksi valmistui herkullista kaalikeittoa, rieskoja ja sienipaistosta päivän saaliista. Kun ilta alkoi hämärtyä, kaveri painui telttaansa ja me lähdimme paluumatkalle. Kalasuntista on vain noin kilometrin matka takaisin Laviakallion parkkikselle, lossimatkan jälkeen pieni pyrähdys metsän läpi, joten pimeä ei ehtinyt edes laskeutua ennen kuin olimme jo autolla. 

 

Sahajärvi, Teijon kansallispuisto

 

Näiden sienestysten lisäksi kävin syksyn aikana vain muutaman kerran lähiseudun metsissä etsimässä sieniä. Retkestä Haunisten altaan maastoihin kirjoitinkin jo aiemmin, mutta muilta retkiltä en ole juuri tehnyt muistiinpanoja tai ottanut kuvia. Tämä syksy on jäänyt sienestyksen osalta vähän heikommaksi kuin pari edellistä, mutta suppilovahveroiden satokausi jatkuu onneksi edelleen.

Raisionlahden pikku-uikku

 

Raisionlahti on mainio lintupaikka, joka on tullut minulle tutuksi oikeastaan vasta tämän vuoden aikana. Syyskuun lopussa sinne ilmaantui pikku-uikku, joka on paitsi harvinainen myös erittäin söpön näköinen lintu. En ollut ikinä ennen nähnyt pikku-uikkua, eikä ollut kukaan lähipiiristänikään. Ei siis muuta kuin porukka autoon ja iltapäiväruuhkan läpi tunkemaan kohti Raisiota kiireesti ennen auringonlaskua.

Lintutornissa olikin jo paikalla muita harrastajia, joilta kuulimme, että pikku-uikku oli ollut aiemmin näkyvissä mutta kadonnut sitten. Asetuimme tarkkailemaan. Onneksi nähtävillä oli paljon muita lintuja, joten odottavan aika ei käynyt pitkäksi. Ruovikon reunassa kahlaili neljä harmaahaikaraa. Tavallisten sorsien seassa lipui peräti kuusi harvinaisempaa harmaasorsaa. Muutama suosirri ja suokukko viivytteli myös paikalla. Kaunis isolepinkäinen ilmaantui pensaan latvaan kytikselle. 

 

Sitten yksi vanhoista lintuharrastajista ilmoitti pikku-uikun ilmestyneen esiin ruovikon reunaan. Se löytyikin pian kiikareihin ja kaukoputkiin, ja ai että, miten veikeä otus se olikaan! Pikku-uikku on tutun silkkiuikun pieni serkku, vain sorsanpoikasen kokoinen vesilintu, jonka vartalo töpäkkä ja takamus tuuhean untuvainen. Olimme tietysti aivan riemuissamme sen näkemisestä.

Aurinko oli jo alhaalla, mutta vielä ennen pimeää halusimme katsoa, löytäisimmekö kuningaskalastajan Raisionjoelta. Kuningaskalastajia oli nähty joella viime päivinä parikin yksilöä, joten päätimme kokeilla onneamme ja siirryimme lahdelta joen varteen. Rämmimme pusikossa, hiippailimme rannan tuntumassa ja kurkimme kävelysilloilta, mutta kuningaskalastajaa ei osunut kohdalle. No, ei makeaa mahan täydeltä.

 

Raisionlahti

Raisionjoki

Tuhansien hanhien iltarieha

Lokakuussa kävimme jälleen Halikonlahdella. Saavuimme iltahämärällä toiveenamme nähdä, kun lähiseudun pelloilla ruokailevat hanhet palaavat yöksi lahdelle. Nousimme vanhan Timalitornin alemmalle tasanteelle ihailemaan hanhipaljoutta. Huteran tuntuisen tornin ylemmälle tasanteelle nouseminen ei lukeudu suosikkipuuhiini, joten onneksi totesimme, että alatasanteeltakin näkee riittävän hyvin.

 

Lahdella liikehti jo tuhatpäinen parvi valkoposkihanhia hurjasti kaakattaen, mutta merihanhet olivat vasta tulossa. Niitä ilmestyi metsän takaa satojen lintujen ketjuina, ja pyrkiessään laskeutumaan ne saivat valkoposkihanhetkin nousemaan lentoon. Lopulta tuhannet hanhet lentelivät edestakaisin hirveää meteliä pitäen, ja valon vähetessä ne näyttivät vain epämääräiseltä, kuhisevalta, vellovalta massalta.

Myös sinisorsia oli paikalla runsaasti. Nekin lentelivät levottomina ja räpättelivät hauskasti. Laskimme viitisenkymmentä yksilöä. Vielä ennen lähtöämme näimme myös kymmenen laulujoutsenen parven, joka laskeutui kauniisti huudellen tornin lähelle. Punarinta tiksutteli pensaikossa. 

Halikonlahti

Haahuilua Ruissalossa

Lokakuulle mahtui useampikin linturetki. Halikonlahden hanhi-illan jälkeen oli vuorossa vierailu Lohjan uudella lintutornilla. Sen jälkeen kävin pitkästä aikaa Turun Ruissalossa vähän pidemmällä käveleskelyretkellä kaveriporukan kanssa. Päivän sää oli mitä synkin. Taivas oli umpipilvinen ja sadetta tihutteli hieman. Ruskan värit olivat hiipumassa, loppusyksyn harmaus valtaamassa alaa.

Kuljimme telakalta Rantapromenadia pitkin Kansanpuiston rantaan, missä pidimme evästauon nuotiopaikalla. Matkalla poikkesimme lintulavalle kiikaroimaan merelle ja pysähdyimme välillä tarkkailemaan rantaniittyjen ja peltojen elämää. Lauma metsäkauriita kulki pellolla. Rannassa seisoskeli parvi töyhtöhyyppiä, ja niiden sisukas kyhjöttäminen toi mieleen kevään - samaan tapaan ne jököttävät aina kevään ensimmäisellä pälvellä.

Evästauon jälkeen jatkoimme vielä kasvitieteelliselle puutarhalle. Tilhiparvi helisi tienvarren koivun latvassa. Puutarhan lammilla ei näkynyt lintuja, ei sammakoita. Sade voimistui, eikä iltahämäräänkään ollut enää kauaa. Osa kavereista nousi bussiin puutarhan pysäkillä, mutta kimppakyytiporukkamme reippaili vielä oikopolkua takaisin telakalle. Matkalla näimme uudestaan aiemmin kohdatut metsäkauriit - nyt ne kulkivat keskellä tietä ja tuijottivat meitä hölmistyneen näköisinä.

Kansanpuisto, Ruissalo

Hiljainen Paimionlahti

Heti Ruissalon retkeä seuraavana päivänä ehdin myös käydä pienellä linturetkellä Paimiossa. Piipahdin toveri Krotin kanssa tunniksi Paimionlahdelle Meltolan lintutornille pilvisen illan harmaudessa. Lintuja näkyi vähän - jokunen sinisorsa, kyhmyjoutsen, nokikana, varis, naakka, tunnistamatta jäänyt lokki, sinitiainen. Enimmäkseen oli hiljaista. 

 

Ruovikossa piileskeli kuitenkin parvi kottaraisia, joka nousi muutaman kerran lentoon ja kierteli ympäriinsä ennen kuin pudottautui takaisin piiloon. Retken kohokohdaksi saatiin vielä vähän harvinaisempi laji, viiksitimali. Ensin kuului timalin tyypillinen hauska "ping" -ääni. Sitten kaksi mainiota pitkäpyrstöistä lintua lennähti hetkeksi esiin ruovikosta. Vaikka viiksitimaleita tavataan meillä päin säännöllisesti, en silti pääse näkemään niitä turhan usein, ja jokainen kohtaaminen on suuri ilon aihe.

Ajomatkalla pimeällä maantiellä keskellä metsää tuli nähtyä myös hieman yllättäen pöllö, joka istui ensin keskellä ohituskaistaa, kunnes säikähti lähestyvää autoa ja lensi tiehensä. Tilanne oli sen verra nopea, että tuntomerkkejä ei juuri ehtinyt miettiä, mutta pyöreä vaalea olemus toi mieleen lehtopöllön.

Paimionlahti

Myrksyisä halloween-retki

En juuri vietä amerikkalaistyylistä halloweenia, vaan kotoisampaa kekriä, mutta halloween-viikonloppuna tuli kyllä tehtyä pieni retki, jossa oli kauhujuhlan tunnelmaa. Kävimme illalla auringon jo laskettua Kuusiston linnanraunioilla seikkailemassa ja vietimme iltaa tulentekopaikalla nuotion ääressä eväitä grillaten. Oli hyvin tuulinen ilta - seuraavana päivänä saapuva syysmyrsky jo heräili. Vanhat puut natisivat, ja oksien varjot heiluivat aavemaisesti nuotion valon kajossa.

Aina nuotioretkien jälkeen totean, että pitäisi käydä useammin ihan vain piipahtamassa jollain helposti lähestyttävällä tulipaikalla syömässä. Saisi tuijotella tulta, syödä hyvää ruokaa, ja ihana savun haju tarttuisi hiuksiin ja vaatteisiin. Silti näitä retkiä tulee tehtyä liian harvoin - osittain siksi, että hyvällä säällä valoisaan aikaan kaikki lähiseudun nuotiopaikat ovat tupaten täynnä. Onneksi, kun sää käy vähemmän houkuttelevaksi ja illat pimenevät aikaisin, ei ole enää ruuhkaa.

Linturetkiä marraskuun harmaudessa

Siinä missä kesällä linturetkeilyt jäivät vähiin, loppusyksy oli kiihtyvän linturetkeilyn aikaa. Marraskuussa on tyypillisesti aika vähän havainnoitavaa ja epämukavat säät, mutta nyt oli harmaudesta ja sateisuudesta huolimatta lämmintä ja monet kesälinnut viivyttelivät pitkään maisemissa.

 

Kävin marraskuun puolivälissä Kaarinassa bongaamassa liejukanan, joka viihtyi Tuorlassa pienellä lammella. Oli hauskaa seistä hämärtyvässä marraskuun illassa katselemassa lammen rantakaislikon reunassa ruokailevaa nuorta liejukanaa. Kyllähän liejukanan syysmuutolle lähtö voi hyvinkin venyä marraskuulle, mutta itse en ollut ikinä aiemmin nähnyt lajia näin myöhään talven kynnyksellä.

Kuun puolivälissä kävimme myös Raisionlahdella testaamassa Krotin uusia kiikareita, mutta siltä retkeltä ei jäänyt mieleen mitään erikoisempaa. Sen sijaan marraskuun lopulla näimme Raisionlahdella kanadanhanhien joukossa risteymän - erikoisen näköisen hanhen vartalo oli kuin kanadanhanhella mutta pään kuviot olivat valkoposkihanhen. Luonnossa syntyy ajoittain näitä lähisukuisten lajien risteymiä, mutta harvoin niitä osuu kohdalle.

Samana päivänä kävimme myös iltasella Liedossa Littoistenjärvellä, missä aina välillä nähdään sellaisia lintuja, jotka tyypillisesti kuuluvat ennemminkin merimaisemiin kuin pienelle kämäiselle järvelle. Paikalla oli kymmenittäin laulu- ja kyhmyjoutsenia, isokoskeloita ja telkkiä sekä sadoittain tukkasotkia. Niiden joukossa piileksi harvinaisempia lapasotkia sekä pilkkasiipi. Harmaalla järvellä sukeltelevien tummien lintujen vilinästä oli vaikea erottaa erikoisuuksia, mutta kyllä molemmat lajit lopulta löytyivät putkeen.

Raisionlahti

Littoistenjärvi

Marraskuun lopussa kävimme myös Vehmaalla bongataksemme lehmähaikaran. Laji on Suomessa melkoinen harvinaisuus - tämä oli vasta viides havainto. Lehmähaikaran nimi viittaa sen viihtymiseen lehmälaitumilla. Laittisen kylälle eksynyt lintu oli löytänyt mukavan paikan ponitarhasta. Haikara oli nähty siellä jo useana päivänä, mutta kun me viimein ennätimme paikalle, se oli jo vaihtanut maisemaa. Saimmepahan kuitenkin tavata söpön vanhan ponin, jonka seurana haikara oli vielä edellisenä päivänä ollut.

Pomponrahka lumisena

On tähän syksyyn mahtunut vähän lumisateitakin. Yhdet lumet osuivat juuri sellaiselle päivälle, jolle olin sopinut karpaloretken. Lunta satoi retkeä edeltävänä päivänä, mutta yön aikana sää lämpeni, sade muuttui vedeksi ja lumi alkoi huveta maisemasta. Suolla oli kuitenkin vielä sellainen lumikerros, ettei karpaloita ei ollut toivoakaan löytää sen alta. Lisäksi oli niin märkää, ettei parhaille apajille olisi ollut muutenkaan pääsyä. 

 

Olen kuitenkin iloinen, että sinäkin päivänä tuli lähdettyä liikkeelle. Vaikka satoi vettä ja tuuli melkoisesti, Pomponrahka oli kaunis ja tunnelmallinen niin kuin aina. Luminen maisema oli mukavaa vaihtelua pitkään jatkuneeseen harmauteen. Yksi mustarastas näyttäytyi retken alussa, ja kuusitiainen piiskutteli loppumatkalla. Muuten metsässä oli sangen hiljaista. Vain tuuli kohisi ja vesi lotisi. Pitkospuut olivat jäiset, joten kumisaappailla piti edetä hyvin varovaisesti.

Pimeä Teijo

Marraskuun viimeisenä sunnuntaina kävimme Teijon masuunin joulumarkkinoilla. Illan hämärtyessä suuntasimme vielä jaloittelemaan kansallispuistoon Jeturkastin kierrokselle. Koko kierros on 4,8 kilometriä, emmekä olisi ehtineet kulkea sitä ennen pimeää, joten kävelimme jälleen vain osan metsäreitistä ja palasimme tienvartta takaisin parkkipaikalle. 

 

Metsäosuuden alussa oli vielä verrattain valoisaa. Kävimme ihailemassa kierroksen nähtävyyttä, Jeturkastin muinaisrantaa. Oli hyvin hyvin hiljaista. Tuulikaan ei liikkunut. Helppokulkuista polkua pystyi hyvin seuraamaan hämärässäkin. Viimeisellä pätkällä ennen tienvarteen saapumistamme hämärä tiheni, ja loppumatka tiellä kuljettiin jo pimeässä. Selvisimme koko reippailusta kuitenkin ilman lamppuja.

Jeturkasti, Teijon kansallispuisto

 

Syksy on venyvä käsite, mutta tuumin, että syksyn retkipäiväkirja voi kattaa korkeintaan ajanjakson syyskuun alusta marraskuuhun loppuun. Joulukuuta kutsuttakoon jo talveksi, vaikka termistä talvea ei vielä olisikaan kuin nimeksi. Niinpä palailen joulukuun kuvioihin myöhemmin.

Mukavaa talvipäivänseisausta ja joulun odotusta! Päivä pitenee taas!