Ylellinen hidas blogihetki

Tilaan muutamaa aikakauslehteä, ja joskus ostan irtonumeroita, mutta usein, kun haluan vielä enemmän saman tyyppistä ajanvietettä, suuntaan blogimaailmaan. Hyvä blogi nimittäin vastaa kohdallani aika lailla samaan tarpeeseen kuin aikakauslehdet. On sopivasti tekstiä, sopivasti laadukkaita kuvia ja mielenkiintoista, vaihtelevaa sisältöä, jota on helppo pläräillä ja jonka pariin voi mukavasti pysähtyä, kuten lehden ääreen.

 

On mielenkiintoista seurata keskustelua kysymyksestä, katoavatko blogit, kun varsinaiset sosiaalisen median kanavat varastavat huomion. Olen ymmärtänyt, että monen ison blogin aktiivisten seuraajien määrä on laskenut kymmenen vuoden takaisesta huipusta, jolloin blogit trendasivat ja toimivat ahkeran keskustelun alustoina.

 

Olen siitä outo nuori aikuinen, että viihdyn blogien parissa miltei paremmin kuin varsinaisessa sosiaalisessa mediassa. Tavallaanhan blogikin on sosiaalinen media, mutta kutsun nyt vain niin sanottuja varsinaisia sosiaalisia medioita someksi. Minulle blogit ja somet vastaavat hyvin erilaisiin tarpeisiin. Siinä missä blogin lukeminen muistuttaa lehdenlukuelämystä, Twitter tuntuu vessanseinäkirjoittelulta. Tykkään molemmista, mutta aivan eri tavoilla.

Blogi on rauhallisempi, hitaampi media kuin useimmat varsinaiset somet, mikä on mielestäni iso plussa. Somen selaamisessa on helposti vähän levoton tunnelma, mutta pidempää blogipostausta on pakko pysähtyä lukemaan. Jos pitkää postausta ei ehdi lukea kerralla, voi vaikkapa aloittaa lounasaikaan ja palata myöhemmin kahvitauolla takaisin - vähän kuin mielenkiintoisen mutta pitkän aikakauslehtijutun pariin.

Blogi on myös pysyvämpi. Vanhaa blogisisältöä on yhtä helppo löytää, lukea ja kommentoidakin kuin uudempaa, kun taas vaikkapa Instagramissa tuntuisi aika oudolta kaivaa esiin vuosia vanha kuva ja kommentoida siihen. Hakukoneet eivät myöskään tunnu löytävän vanhoja somepäivityksiä niin helposti. Monia someja selatakseen pitää myös perustaa käyttäjätili tai ladata sovellus, mikä tuntuu vaivalloiselta, jos ei halua alkaa tuottaa sisältöä kyseisellä alustalla, vaan vain selailla.

 

Saadakseen blogilleen paljon huomiota ja lukijoita on tietysti viisasta käyttää somea markkinointiin. Isoilla blogeilla on vielä isompi Instagram. Olen tehnyt sen valinnan, että en perusta blogilleni enkä itselleni IG:tä. En ole hyvä pärjäämään sellaisten edustussomealustojen kanssa. En varmasti osaisi miettiä riittävän aktiivisuuden ylläpitämistä ja havainnoida kommentteja ja tykkäysten määrää ilman, että se aiheuttaisi jatkuvasti pientä stressiä.

Juuri sen stressin takia poistuin aikanaan Facebookista. En halua sitä takaisin. Riittää, että julkaisen juttuja blogissani sille yleisölle, joka blogiini löytää. Käytän kyllä Twitteriä ajoittain aktiivisestikin, mutta alustana se on luonteeltaan hyvin erilainen. En ole vielä puhunut Twitterissä blogistani, enkä blogissani Twitteristäni, sillä ne ovat kaksi erilaista maailmaa, joita en ole ainakaan toistaiseksi halunnut linkittää toisiinsa. 

 

En myöskään seuraa somessa juurikaan niitä bloggaajia, joiden seuraaja olen Bloggerissa, sillä tykkään tulla blogilukulistani pariin aivan erikseen, kaikessa rauhassa, sopivalla fiiliksellä etsimään luettavaa mieluummin, kuin nähdä bloggaajien päivityksiä sekavassa somevirrassa hetkinä, jolloin minulla ei ole aikaa tai sopivaa mielentilaa pysähtyä lukemaan postausta kunnolla.

Kun tilaamani aikakauslehti saapuu, luen sen mieluiten yhteen menoon, mukavasti sohvalla tai sängyssä viltin alla, kahvikupin kanssa, hitaasti ja fiilistellen. Se on minun ylellinen lehdenlukuhetkeni. (Oikeastaan opin tämän tavan äidiltäni jo nuorena, ja edelleen, kun vierailen lapsuudenkodissani, saatamme istua yhdessä aikakauslehtiä lueskellen.)

 

Jossain vaiheessa huomasin, että minulle on kehittynyt myös vastaavanlainen tapa blogien suhteen. Silloin tällöin, useimmiten sunnuntaisin, avaan suosikkiblogini ja luen niiden uudet postaukset samanlaisella rentoudella, pysähdyn niiden ääreen. Alati virtaavan informaatiotulvan aikakaudella blogien kaltainen hitaampi media tuntuu aikakauslehtien tapaan eräänlaiselta ylellisyydeltä.

Ei liene yllätys, että olen myös päätynyt nimenomaan aikakauslehtialalle töihin. Jahka opinnoilta liikenee enemmän aikaa, haluan yrittää saada enemmän jalansijaa alalla. En oikeastaan tiedä, kannattaisiko minun opiskella biologian sijaan vaikkapa journalismia, mutta toistaiseksi olen menestynyt pätevyydelläni hyvin, sillä kirjoitan nimenomaan luonnosta ja ympäristökysymyksistä.

Tämän postauksen kuvat unikkokimpusta ovat ensimmäisiä otoksiani uudella kameralla, jonka ostin viime viikolla! Kirjoitan uudesta kamerasta enemmän myöhemmin, kunhan osaan sanoa siitä jotain. Vielä en osaa kunnolla edes käyttää sitä. Kyseessä on Canon PowerShot SX70 HS, jonka toivon täyttävän kameratarpeeni hyvin.

En tiedä miksi, mutta päätin joskus, että en lataa kuvapankkikuvia blogini kuvitukseksi, vaan haluan kuvittaa kaikki postaukset omilla kuvillani, vaikkei tämä varsinaisesti valokuvausblogi olekaan. Niinpä tällaisiin pohdiskelu- ja fiilistelykirjoituksiin laitan kuviksi yleensä kukkia tai muita satunnaisia kuvaamiani asioita, vaikkeivät ne välttämättä liittyisi suoraan aiheeseen.

 

Mutta entäpä te, lukijat, onko teillä ajatuksia blogien roolista nopeamman sosiaalisen median rinnalla?