Mandariinisorsa ja ystävät

Kesästä on kehkeytynyt täysi. On ollut paljon mahtavia retkiä ja reissuja. Valoa ja vehreyttä ympärillä ja mielessä. Ikimuistoisia hetkiä luonnossa. Paljon paljon lintuja. Aamuun asti venyneitä yöllisiä retkiä. On myös ollut paljon päiviä tenttikirjoja lukien ja töitä tehden. Gradun tekemistä, mutta vielä enemmän sen ajattelemista. Liian paljon kuumia ja kuivia säitä. Veden kantamista viljelylaatikoille ämpäritolkulla.

 

Tämän piti olla se toinen koronakesä, jolle on sovi enkä suunnittele mitään - menen vain tilanteen mukaan. Suunnitelmia on kuitenkin vain pulpahdellut jostain, ja seikkailuja on riittänyt. Toki tässä eletään jatkuvasti sen ajatuksen kanssa, että kalenteri tyhjenee, jos epidemiatilanne niin sanelee. Jos rajoitukset tiukentuvat tai henkilökohtainen harkinta johtaa siihen päätelmään, että ei kannata ottaa riskiä, niin sitten jäädään kotiin.

 

Kummallisesti siihenkin ajatusmalliin on ehtinyt tottua, ettei mikään suunnitelma ole täysin pysyvä, vaan kuviot voivat muuttua nopeasti. Olen myös huomattavan kiitollinen jo toteutuneista asioista, sillä niiden toteutuminen on ollut tavallistakin vähemmän itsestään selvää. Onhan minulla toki aiemminkin ollut reissusuunnitelmissa usein monenlaisia epävarmuustekijöitä, mutta ei näin suuria.

 

Miltei pandemiaa merkittävämpi elämän haittaaja on kuitenkin ollut viime päivinä tämä sää. En ole fyysisesti kykenevä nauttimaan helteestä, varsinkaan kun se jatkuu viikkokausia ja lämpötila huitelee kolmessakympissä. Se rikkoo minut. Onneksi yöt ovat olleet viileämpiä. On saanut pidettyä yllä jonkinlaista aktiivisuutta. Vaihtaisin kyllä nämä paahtohellekesät hyvin mielelläni niin sanotusti normaaleihin Suomen kesiin. 

 

Sään asettamista haasteista huolimatta olen kuitenkin onnistunut retkeilemään, pääasiassa iltaisin ja öisin. Olen havainnut tänä vuonna toistaiseksi 163 eri lintulajia. Ekopinnoja on vasta 50. Yleisten vuodenpinnojen listan sadas laji oli tiltaltti, jonka kuulin Kurjenrahkassa 30.4. Tämä oli siis ensimmäinen vuosi, jona onnistuin tavoiteessani saada sata lajia täyteen viimeistään vappuna! 

Elämänpinnoja eli lajeja, joita en ole havainnut kertaakaan aikaisemmin, olen bongannut myös viime aikoina tavallista tiuhempaan. Virallisesti eliksiin kuuluisi laskea vain Suomessa havaitut lajit, mutta minulle mieleenpainuvampi ja merkittävämpi hetki on aina lajin havaitseminen ylipäätään ensimmäistä kertaa, riippumatta siitä, olenko Suomessa, Virossa, Norjassa vai Ruotsissa, joten muualla jo aiemmin kohdatun lajin havaitseminen sitten Suomessa uudestaan ensimmäistä kertaa ei tunnu yhtä juhlavalta. 

 

Joka tapauksessa aina, kun retkiseurueesta joku saa eliksen, on sitä vanhan perinteen mukaan määrä juhlistaa kakkukahveilla. Pullakin käy, ja sitä se useimmiten onkin, kun juhlistukset vietetään yleensä päivän päätteeksi huoltoaseman parkkipaikalla - useimmiten aika myöhään yöllä. Tänä vuonna näitä hetkiä onkin tosiaan riittänyt. 

Mandariinisorsa

 

Kävin viime perjantaina Vantaalla bongaamassa mandariinisorsan. Mandariinisorsa on ollut lapsuudestani lähtien yksi suosikkilinnuistani. Kun näin sen lintukirjassa, en voinut uskoa, että jokin niin värikäs ja erikoisen näköinen lintu voisi olla olemassa. Nykyään niitä esiintyy myös Suomessa, ja Vantaan Simonkylän Ristipuron puistossa on yksi koiras viettänyt jo kaksi kesää. En ollut aiemmin saanut toteutettua retkeä sen luokse, mutta nyt oli viimein sopiva hetki tehdä se.

 

On toki sääli, etten ehtinyt mennä käymään aiemmin keväällä tai alkukesällä, kun sorsa olisi ollut vielä värikkäässä  juhlapuvussaan. Tähän aikaan kesästä koiras oli jo muuttunut naaraan näköiseksi. Silti oli yhtä kaikki mahtavaa päästä näkemään se. Eksoottinen sorsa seisoi kivellä pienen puistolammen rannalla ja suki itseään rauhallisena. Elämänpinna!

Samalla retkellä löytyi yllättäen myös kanahaukan pesä keskeltä kaupunkimetsikköä. Poikaset pitivät kovaa meteliä, jonka perässä poikkesimme polulta etsimään äänen lähdettä, ja havaitsimme pesän korkealla kuusessa. Emo tuli juuri paikalle. Kanahaukka ei ollut tietenkään enää elämän- eikä edes vuodenpinna, mutta pesän löytäminen oli kyllä aivan yhtä ilahduttavaa kuin odotetun mandariinisorsan näkeminen. Vaikka pesä oli korkeuksissa, sain myös napattua dokumenttikuvan haukasta.

Kanahaukka ja pesä

Keskimmäinen korkea kuusi, jonka latvaan auringonvalo osuu, on kanahaukan pesäpuu.

 

Kävimme illalla vielä Helsingissä Viikissä. Olen vain kerran aiemmin kuljeskellut siellä. Seisoskelimme tunnin Hakalan tornilla polttiaisparven syötävänä. Lukuisat harmaahaikarat hengailivat lahdella. Kahlaajia vipelsi siellä täällä. Sorsilla oli poikasia. Kaunis ilta-aurinko teki väreistä täyteläisiä ja pikkukahlaajien tunnistamisesta vaikeaa, kun valo hiipui ja värit sekoittuivat. Pakenimme polttiaisia vielä Keinumäen tornille, missä kuulimme luhtakerttusen. Retken päätteeksi näimme Gardenian pihassa ketun saalistamassa.

 

Ajoimme samana yönä takaisin Turkuun. Minä rakastan kesäöissä ajamista. Saavuimme perille kello kolmelta, aamun jo sarastaessa, eli oli juuri sopiva aika mennä yrittämään vielä toista elämänpinnabongausta, nimittäin kuuntelemaan, olisiko Koroisissa havaittu viiriäinen vielä äänessä. Oikeastaan heti, kun jalkauduimme Koroisten peltojen reunaan, kuulimme viiriäisen hassun putputtavan äänen. Olipa huipennus hyvälle retkipäivälle!

 

Muistakin tuoreista elämänpinnoista riittäisi tarinoitavaa. Bongasin punapäänarskun huhtikuussa Lohjan Koisjärveltä hämärtyvän illan viimeisillä valonrippeillä. Lohjalla kuulin myös pikkuhuitin, jota olimme etsineet jo viime kesänä useana yönä Vasarlanlahden kosteikolta - siellä se viimein suostui ääntelemään meillekin yhtenä kesäkuun yönä.

 

Bongasin Raisionlahdelta mustatiiran, joita olen kyllä nähnyt Virossa, mutta Suomessa laji on harvinainen, eikä ollut ikinä aiemmin sattunut kohdalle. Kävin kuuntelemassa juhannusaattoyönä Salossa viitasirkkalintua, enkä ole vieläkään varma, olenko mahdollisesti kuullut saman lajin myös aiemmin Virossa - muistikuvani siltä retkeltä ovat hatarat.

Joistain näistä retkistä kirjoitan ehkä myöhemmin lisää. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat kertomuksen retkipäivältä Vantaalta ja Helsingistä.